Lausunto Sosiaaliasiamiestoiminnan kehittäminen-selvityksestä

Sosiaali- ja terveysministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ

Sosiaaliasiamiehet ry:n lausunto Sosiaaliasiamiestoiminnan kehittäminen-selvityksestä

Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, johon myös sosiaaliasiamiestoiminta perustuu, on ollut voimassa vuodesta 2001. Sosiaaliasiamiestoiminta on järjestetty eri puolilla Suomea lain voimaantulosta alkaen hyvin erilaisin tavoin ja henkilöresurssein. On ollut havaittavissa, etteivät sosiaalihuollon asiakkaat ole valtakunnallisesti tasavertaisessa asemassa sosiaaliasiamiespalvelujen saatavuuden ja laadun suhteen. Myös sosiaaliasiamiesten omassa asemassa ja mahdollisuuksissa toteuttaa lain heille säätämiä velvoitteita on ollut valtakunnallisesti suuria eroja.

Tämän vuoksi Sosiaaliasiamiehet ry pitää erittäin tärkeänä, että sosiaaliasiamiestoiminnan nykytilan kartoittamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi asetettiin työryhmä, jonka loppuraportti on nyt valmistunut.

Sosiaaliasiamiehet ry katsoo, että työryhmä on tehnyt perusteellisen työn ja sen esille nostamat osa-alueet ovat keskeisimmät sosiaaliasiamiestoiminnan kehittämisessä.

Sosiaaliasiamiehet ry haluaa korostaa, että sosiaalihuollon asiakkaiden näkökulmasta sosiaaliasiamiestoiminnan riippumattomuuden ja puolueettomuuden turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämän vuoksi tätä koskeva säädös on syytä lisätä asiakaslakiin.

Lisäksi yhdistys katsoo, että lääninhallitusten mahdollisuutta sosiaaliasiamiestoiminnan asianmukaisen järjestämisen valvontaan kunnissa tulisi lisätä. Yhdistys ehdottaa, että kunnat tulisi velvoittaa antamaan lääninhallitukselle määräajoin kirjallinen selvitys siitä, miten ne ovat sosiaaliasiamiestoiminnan järjestäneet. Lääninhallituksen valvontatehtävänä olisi arvioida, täyttääkö kunnan järjestämistapa sekä asiakaslain mukaiset sosiaaliasiamiestoiminnalle asettamat velvoitteet ja tavoitteet että työryhmän raportissaan esiintuomat periaatteet. Yhdistys ehdottaa, että lääninhallituksiin palkataan määräajaksi työntekijä, jonka pääasiallinen tehtävä on valvoa, että kunnat täyttävät velvollisuutensa sosiaaliasiamiestoiminnan järjestämiseksi asianmukaisella tavalla.

Sosiaaliasiamiehet ry ehdottaa, että viimeistään vuonna 2009 kunta- ja palvelurakenneuudistuksen edettyä, asetetaan sosiaaliasiamiestoiminnan organisointia ja työn kehittämisen arviointia varten seurantaryhmä.

Helsingissä 31.10.2007

Lilli Autti
puheenjohtaja
Sosiaaliasiamiehet ry.